Pöllö-luokan retki Taidehalliin

Pöllö-luokka kävi Taidehallissa sekä Temppeliaukion kirkossa.

Tulimme kouluun klo 8.45 ja haimme eväät jotka olimme saaneet koulun keittiöstä, eväänä oli kinkkusämpylät, banaanit, pillimehut sekä sai ottaa kotoa eväitä ja sai olla mukana myös joku pieni herkku. Kun lähdimme koululta menimme bussilla 14. Saimme käyttää bussissa puhelinta.
Jäimme pysäkiltä josta ei kestänyt kauaa kävellä Temppeliaukion kirkolle. Näimme kauniit urut ja kirkko oli muutenkin todella kaunis.

Sitten menimme Kamppiin syömään eväät.
Sen jälkeen lähdimme Taidehallille. Taidehallissa oli meneillään Anu Pentikin näyttely. Siellä oli neljässä eri tilassa savesta tehtyjä installaatioita. Yhdessä huoneessakaikki oli valkoista. Siellä oli esimerkiksi poika, joka istui sohvalla ja kuunteli musiikkia. Sohvan takana oli pupu. Toisessa tilassa oli vähän niinkuin kiviä, jotka olivat värikkäitä. Siellä oli myös savilautasia. Kolmannessa tilassa taas oli paljon kukkia, jotka olivat värikkäitä myös. Siellä oli myös lintuja. Neljännessä tilassa oli savirypäleitä.

Pidin eniten valkoisesta huoneesta. Sain otettua siellä hienon kuvan. Tila oli tarkkaan tehty ja monipuolinen. Pidin myös näyttelyn värikkäistä töistä. Taidehallissa kannattaa käydä katsomassa Anu Pentikin näyttelyä!

Tietoisku Anu Pentikin näyttelystä
-Kaikki työt ovat savesta
-Viime vuosina Anu Pentikillä on mennyt viime vuosina savea noin 5 000 kg.

 

Kirjoittanut: Ilona (Pöllöt)