Yrityskylä

Yrityskylä on paikka jossa 6 ja 9 luokkalaiset saavat tutustua työelämään esim: verojen maksua,  pankissa käyntiä, sekä yrityksen pitämistä. Yrityskylä on yksi iso kokonaisuus. Siihen pitää valmistautua koulussa yrityskylä- kirjan kanssa, tehtäviä tekemällä. Tehtäviä tehdään ryhmissä sekä yksin.

Ennen yrityskylään menemistä saimme tehdä työhakemukset. Piti valita kolme työpaikkaa, joihin haluaisi mennä. Sen jälkeen opettaja päätti mihin pääsimme. Ilona pääsi sijoitusneuvojaksi Nordeaan ja Sissi pääsi Helenille.

Menimme yrityskylään 1.11.17. Aamulla lähdimme yrityskylään kahdella bussilla. Yrityskyläpäivä alkoi 9.00. Kun pääsimme sinne, oli kyläkokous ja sen jälkeen saimme mennä työpaikkoihin.  Jokainen sai työkortin, joka oli punainen, vihreä tai keltainen. Jokaisen kortissa luki oma työpaikka.

Kun päivä alkoi niin ensimmäisillä oli tauko. Ensimmäisellä tauolla sai hakea oman pankkikortin. Jokaisen yrityksen johtaja maksoi palkkaa jokaiselle työntekijälle. Palkat tulivat jokaisen pankkikortille. Jokaisella oli joko tabletti tai tietokone, josta he näkivät työtehtävänsä.

Jokaisessa yrityksessä yhden henkilön piti mennä hakemaan työtarvikkeita, esim. kyniä, paperia, tusseja. Jokaisella oli ainakin kymmenen työtehtävää. Jokaisessa yrityksessä oli 3-4 henkilöä.

Yrityksiä oli esim:
-Alepa
-Nordea
-Helen
-K-rauta
-Terveystalo
-Suomen mielenterveysseura
-Samsung
-HSL
-Laurea
-Apetit
-Kylä cafe
-Kolmen kaverin jäätelö

Yrityskylässä oli kaksi taukoa ja neljä työvuoroa. Jokainen kesti 30 min. Yrityskylässä oli aikuisia, joilta pystyi kysymään apua, jos ei ymmärtänyt/osannut tehdä jotain. Jokaisella yrityksellä oli oma aikuinen.

Kirjoittanut 6. luokan oppilaat